Hemppa ja Tuukka-poika pelottavassa kohtaamisessa Jessica Loven ja Sanin kanssa
Hemppa ja Tuukka-Poika kohtasivat Jessica Loven ensimmäisessä ottelussaan Mahtavan Perkuleksen ryhdyttyä heidän managerikseen. Nyt tämä mittelö saa lisäksi uuden osallistujan Sanin liittyessä joukkoon.
Mentorinsa löytämisen myötä Hempan ja Tuukka-pojan kaksikkoa ei meinaa tunnistaa entisekseen. Nämä aiemmin niin iloiset kaverukset ovat vannoneet Perkulekselle oppineensa huijaamaan, vaikka Karjalan Kungfukaratekeisarin ja tämän parhaan ystävän tie yleisön sydämiin on mennyt rehellisen pelin kautta. Sillä keinoin voittolukemat taulussa näyttävät pyöreää nollaa, mutta kuinka käy, kun pojat kuuntelevat pientä pirua olkapäällään? Tässä on mahdollisuus aloittaa aivan tuore luku heidän tarinassaan.
Painijoistamme taatusti epätasapainoisin on Jessica Love. Jatkuvasti syvemmälle oman päänsä sairaisiin syövereihin sukeltavan hirviön kanssa kehään meno ei ole turvallista aina edes samassa nurkassa olevalle, mutta San ei tunnetusti ketään pelkää tai kunnioita. Toksikologian Tohtori yritti ohjata SI8U-turnauksen omaan taskuunsa myrkyttämällä muut kilpailijat, mutta saagan päätteeksi Eckhart lopulta päihitti kieroilijan. Sitä ei kuitenkaan ole aikaa jäädä murehtimaan, kun kevään suurimmassa tapahtumassa on mahdollisuus voittoon erilaisessa koitoksessa, ja sadistien duo tulee panemaan vastustajansa tuskalliselle taipaleelle.
Onko Hempasta ja Tuukka-Pojasta todella huijaamaan, vai vievätkö Jessica ja San pisteet kotiin pidemmällä katalien konstien kokemuksella? Omegassa näemme kuka petkuttaa koviten!
Tapahtuma on loppuunmyyty.
