Alfa ja mysteeriystävä haastavat Brändin Joukkuemestaruudesta!
Alfa taisteli helmikuussa kunniakkaasti Shemeikkaa vastaan FCF Mestaruudesta, kuitenkin täpärästi häviten. Kerman ehdon mukaisesti hän menetti oikeutensa enää haastaa Shemeikkaa kyseisestä tittelistä. Ehto ei kuitenkaan kiellä lähtemästä Joukkuemestaruuden perään, jota Shemeikan rinnalla pitävät hallussaan tämän Kermatoverit Sebastian Vauhkonen ja Toni Tamminen.
Joukkuemestaruudesta ei kuitenkaan otella yksin, ja Alfa onkin löytänyt lössiinsä hyvän ystävän. Mutta kuten arvata saattaa, liittyy tähänkin mittelöön Kerman ehto: jos Alfa ja hänen mysteeriparinsa häviävät, eivät he enää koskaan saa haastaa Brändiä joukkuevöistä. Tamminen ja Vauhkonen ovatkin ehtojensa turvin eliminoineet jo haastajia pois kilpailusta. Kaksikon teknistä taitavuutta tai häikäilemättömyyttä ei myöskään sovi aliarvioida. On kuitenkin hyvä muistaa, että heitä vastaan nyt asettuva yleisön rakastama järkäle on aiemminkin paininut joukkuemestaruusotteluissa lyhyelläkin varoitusajalla. Tällä kertaa Lössin Bossilla on aikaa huolelliseen suunnitteluun, Brändin puolestaan on mahdotonta luoda tarkkaa ottelutaktiikkaa, kun puolet haastajajoukkueesta selviää vasta ”framilla”.
Onnistuuko Brändi ja Kerma kiemurtelemaan itsensä ulos jälleen yhdestä liemestä? Vai saako Alfa ystävänsä kanssa nimensä aikakirjoihin joukkuemestareina? Kuka on tuo tuntematon ystävä, joka Alfan rinnalla kamppailee Valkoisessa Salissa? Viimeinen pysäkki ennen Omegaa tarjoaa 13. huhtikuuta jälleen viihteen lisäksi myös vastauksia, joten hae itsellesi liput Livetosta, ennen kuin on myöhäistä!