Isot Pojat haastavat Karhulan ja Valentinen Joukkuemestaruusottelussa!

  • 16.12.2025

Routapisteessä nähdään vihdoin kauan odotettu kamppailu FCF Joukkuemestaruudesta, kun Isot Pojat haastavat Valentinen ja Juhana “King Kong” Karhulan!

Peräti 20-vuotisia painiuriaan tänä vuonna juhlistaneet Absoluuttinen Legenda ja Maku Joka Muistetaan – kaksi kautta aikain pitkäaikaisinta FCF Mestaria – yhdistivät keväällä voimansa ja saavuttivat Omegassa joukkuekultaa. Konkareita ei sittemmin horjuttanut edes Kerman juonittelu heidän syrjäyttämisekseen kahdella joukkueella yhtä aikaa. Maitotuote ei noussut uudelleen pintaan, vaan happani pahanpäiväisesti Karhulan ja Valentinen säilyttäessä yhä tittelinsä.

Haastajuusjahdissa on sittemmin vakuuttanut yksi parivaljakko ylitse muiden. Alfa ja Viktor Tykki ovat rökittäneet vastustajansa kerta toisensa jälkeen, eivätkä ole koskaan hävinneet kaksi vastaan kaksi -ottelua. Nyt entiset joukkuemestarit saavat pitkään tavoittelemansa tilaisuuden valloittaa ykköspaikkansa takaisin ja varmaa on, että Isot Pojat eivät pelkää!

17. tammikuuta on Valkoisessa Salissa luvassa todellinen joukkuepainin superkohtaaminen! Viekö Valentinen ja Karhulan ylivertainen kokemus voiton nuoremmista haastajista, vai kaatavatko yhteispelissä huippuunsa hioutuneet jätit Tykki ja Alfa sittenkin hallitsevat mestarit? Varmista paikkasi talven massiivisimman yhteentörmäyksen äärellä hyvissä ajoin!

Liput: Livetosta