Juhana “King Kong” Karhula ja Prinssi Make ratkaisevassa taistossa tyrmäysottelussa
Huhtikuun kohtaaminen ei tuonut ratkaisua Juhana “King Kong” Karhulan ja Prinssi Maken katkeraan sodankäyntiin, sillä kumpikaan ei palannut kehään tuomarin laskun aikana eikä otteluun saatu voittajaa. Kellon soitua molemmat jatkoivat toistensa pieksämistä kehän ulkopuolella, kunnes tuomareiden ja painijoiden joukko erotti raivopäät toisistaan. Viimeinen keino ratkaista näin syvä vihanpito on nyt otettu käyttöön, kun ex-Kuninkaalliset kohtaavat tyrmäysottelussa, jossa kaikki on sallittua ja joka päättyy vasta, kun vähintään toinen osallistuja ei enää pääse jaloilleen tuomarin laskettua kymmeneen.
Karhula yritti jättää vanhan taakseen ja erota joukkueparistaan suoraselkäisesti. Viimeksi kuitenkin nähtiin, että kontio ei enää nuku talviunta, vaan hurja suurpeto on valmis tuhoamaan entisen ystävänsä päästäkseen lopullisesti eroon tämän vainoamiselta. Suomipainin legendana Juhanan valtteina ovat kokemusetu ja syvä inho Makea kohtaan. Hän tulee iskemään rajusti vihollisensa kimppuun ja saamme varmasti nähdä sitä vanhaa Karhulaa, jota Prinssi yritti aiemmin houkutella esiin, mutta ei taatusti odottanut suunnitelmansa kääntyvän itseään vastaan.
Prinssi Makella on puolellaan vakaa aikomus lopettaa Karhulan ura lopullisesti sekä sadismi, jolle ei ole vertaista FCF:ssä. Sen lisäksi hopeinen painajainen on ollut tästä kaksikosta viimeksi tyrmäysottelussa, jonka hän myös voitti. Pahantahtoinen diktaattori tuskin edes harkitsee säästää sen enempää itseään kuin vastustajaansa. On täysin mahdotonta ennakoida, mitä hänen kieroutunut mielensä saa aikaan tässä ottelumuodossa.
Viekö Make vastuksensa saunan taakse, kuten jo viimeksi uhkasi? Tekeekö Karhula lopulta selvää riivaajastaan? Kuka Omegassa seisoo ja kuka kaatuu? Tämä jännitysnäytelmä tulee päätökseensä Valkoisessa Salissa 25. toukokuuta! Tapahtuma on loppuunmyyty.