Karhula kohtaa Shemeikan Talvisota XV:n pääottelussa

  • 14.11.2020

Talvisodan pääottelu. FCF-mestaruus. Shemeikka vastaan Juhana “King Kong” Karhula. Kohtaloaan ei voi paeta ikuisesti.

Karhulalle ei riittänyt vain johtoportaan korkein arvonimi toimitusjohtajana, vaan kyltymätön mesikämmen janosi lisää valtaa. Niin hänen onnistui syyskuussa ryöstää itselleen FCF-mestaruus jo neljättä kertaa, keinoilla jotka herättivät laajalti kohua ja pahennusta.

Shemeikka puolestaan on ollut piikkinä Karhulan lihassa jo pitkään. Hän on kyseenalaistanut toimitusjohtajan metodeja, joutuen kärsimään häikäilemättömiä hyökkäyksiä ja jopa karkotusyrityksiä. Shemeikka on odottanut mahdollisuuttaan päästä viimein käsiksi suoraan ongelmansa lähteeseen, mutta kerta toisensa jälkeen Karhula on hyödyntänyt asemaansa ja evännyt nuo aikeet. Mestari on jopa solminut liittoumia vanhojen verivihollistensa kanssa. Kuka mahtaakaan pelätä Karjalan aavetta?

Karhulan strategia on kuitenkin kostautunut, ja nyt hän viimein katsoo silmästä silmään vääjäämätöntä. Noustuaan jälleen mestariksi päätti toimitusjohtaja viimeisenä oljenkortenaan asettaa yli kaksikymmentä muuta painijaa Shemeikan eteen. Sankari kuitenkin nousi urhoollisesti vuoren huipulle Rumblen-ottelun ensimmäisenä osallistujana, ja astelee joulukuun viidentenä päivänä Talvisota XV:een mestaruuden kiistattomana ykköshaastajana.

Karhulan ja Shemeikan kohtaaminen on kirjoitettu tähtiin, mutta kuinka sitten käykään? Nämä kaksi showpainin huippunimeä taistelevat nyt historiallisesti ensimmäistä kertaa koskaan, joten totuuden hetket ovat käsillä.

Tällaisia huipennuksia ei koeta montaa kertaa elämässä. Hanki siis oitis lippusi Talvisotaan 5. joulukuuta!