Salomon Stridin ja Ionin välisessä ottelussa noudatetaan tiukasti sääntöjä!
Vuoden alusta saakka Salomon Strid ja Ioni ovat olleet nokat vastakkain ja aiheuttaneet toisilleen harmia. Stridin mielestä Ionin paikka on selvästi alempana ravintoketjussa ja Ioni taas on valmis tekemään mitä tahansa näyttääkseen, että hänen paikkansa on FCF:n kirkkaassa kärkikastissa.
Viime toukokuun Omegassa koitettiin jo selvittää, kumpi näistä painijoista on parempi, mutta ottelu päättyi ratkaisemattomana tuplauloslaskuun. Syyskuun Wrestling Show Live!:ssä nokkapokka eskaloitui siihen, että vihastunut Strid aiheutti Ionin käden murtuman terästuolilla. Tästä raivostuneena, ja kipsin pienellä avustuksella, Ioni sai eliminoitua Stridin Suomen suurimmasta Rumblesta. Nyt Strid on vaatinut, että herrat kohtaavat Talvisota XIII:ssä ilman kipsin avustusta. Loppujen lopuksi toimitusjohtaja Juhana Karhula sekä tuomari-Teemu vetivät tiukan linjan määrätessään Ionin kipsin laittomaksi aseeksi. Mikäli Ioni siis käyttää kipsiä Stridiä vastaan, hänet diskataan ja Strid julistetaan ottelun voittajaksi.