SISU8 haastattelussa: Ken Kallio
1. Mitkä olivat ajatuksesi kun kuulit olevasi mukana SISU8 turnauksessa?
– Olin todella otettu mahdollisuudesta saada osallistua SISU8-turnaukseen. Tiedän, että urani FCF:ssä on vasta aluillaan ja että en ole vielä likimainkaan yhtä kokenut ja taitava painija kuin isoisoisoisäni Gus Kallio, mutta tämä turnaus on upea mahdollisuus osoittaa kyvykkyyteni ja tehdä sukuni ylpeäksi. Ehkä otteeni aikaisemmissa otteluissa ovat vakuuttaneet FCF:n toimitusjohtajan Juhana Karhulan.
2. Jaat SISU8 turnauksen estradin seitsemän muun kovan kilpailijan kanssa, miksi uskot juuri sinun vievän tavoitellun pokaalin kotiin?
– Isoisoisoisäni Gus Kallio matkusti Suomesta Amerikkaan ja nousi siellä viisinkertaiseksi keskisarjan mestariksi. Se oli puhtaasti hänen suomalaisen sisunsa ansiosta, ja tuo sama sisu virtaa minunkin suonissani. Vaikka arvostan suuresti kilpakumppaneitani, en usko, että yhdelläkään heistä on yhtä paljon sisua kuin minulla. Tuo sisu siivittää minut voittoon.
3. Mitä taas pitäisi tapahtua, että voitto jää tänä vuonna sivu suun?
– Olen jo tähän mennessä saanut todeta, että painikehässä voi tapahtua mitä tahansa. Minulla on vielä opittavaa, enkä ole vielä isoisoisoisäni veroinen painija. Uskon siihen, että minua ei pystytä yllättämään SISU8-turnauksessa, mutta jokin todellinen yllätyskäänne voi toki suistaa sisukkuuteni raiteiltaan. Jos niin käy, on todettava nöyrästi tappionsa, otettava opiksi ja yritettävä seuraavalla kerralla entistä kovempaa.
4. Kenen uskot olevan suurin esteesi turnauksessa?
– Jake Luupää ja Toni Tamminen ovat kokeneita painijoita, ja kokemusta on aina pakko arvostaa. Minulla on paljon opittavaa heiltä, ja heitä vastaan minun täytyy olla erityisen tarkkana.
5. Mitä suunnitelmia sinulla on urallesi turnauksen jälkeen, tuli siitä voitto tai ei?
– Haluan tehdä sukuni ylpeäksi ja todistaa olevani isoisoisoisäni veroinen atleetti. Toivon, että jonain päivänä voin kantaa mestaruusvyötä yhtä ylpeänä kuin Gus Kallio 1900-luvun alussa Amerikassa kantoi.