Suomipainin jätit kohtaavat jälleen kostonhimoisen Brändin!

  • 20.10.2024

Keväällä Viktor Tykki teki uljaan paluun suomipainin pariin yhdistämällä voimansa Alfan kanssa ja yhdessä heistä muodostui Isot Pojat. Tältä kaksikolta ei totta vieköön voimaa puutu! Heti ensi ottelussaan pojat suistivatkin menestyksen aallonharjalla surffanneen Brändin rantamatalaan ja ottivat heiltä vyöt itselleen. Eivätkä mestarit ole tämän jälkeenkään jääneet lepäämään laakereillaan, vaan ovat menestyksekkäästi torjuneet niin Inkvisition kuin Rähinäryhmänkin asettamat haasteet.

Mestaruuksien menettäminen on syönyt Vauhkosta ja Tammista rotan lailla. FCF:n suurimmat suupaltit kuitenkin ansaitsivat – Kerman kyseenalaisella avustuksella – revanssin voitettuaan Omegassa eliminaatio-ottelun. Brändi heitti haasteen Isoille Pojille heti kauden avauksessa ja nyt kauan odotettu uusintaottelu toteutuu Wrestling Show Livessä!

Isojen Poikien painista hehkuu silkka kamppailun ilo, mutta Brändi on käyttänyt kesän punomalla juonia ja pumppaamalla hauiksiaan kalleimpien pienpanimoiden oluita nostellen. Voittaako tällä kertaa voima vai röyhkeys? Varaa lippusi ja ole paikalla Pasilan Urheiluhallilla 2. marraskuuta, kun Isot Pojat joutuvat mestaruuskautensa tähän asti kovimpaan koitokseen!

Liput Livetosta