Tuoreet mestarit tähän asti kovimmassa haasteessaan!

  • 28.7.2022

Omegassa Jake Luupään ja Ken Kallion muodostama Paini Weikot onnistui ilmiömäisesti voittamaan Dynastian. Näin he lunastivat itselleen sen mistä jokainen suomalainen joukkue haaveilee: FCF Joukkuemestaruuden! Tämän jälkeen he ovat puolustaneet onnistuneesti mestaruuttaan Kouraa ja Raivo-Romppaista vastaan. Nyt he kuitenkin kohtaavat joukkueen joka on aivan omalla tasollaan, sillä 29.7. Ropeconissa heitä vastaan asettuu Punavuoren influensseri Sebastian Vauhkonen sekä Rauman mölyturpa Toni Tamminen.

Vauhkosen ura on ollut alusta asti vinhassa nousukiidossa. Tätä ”Suomen ärsyttävimmäksi” painijaksi tituleerattua viiksipoikaa ei kukaan ole vielä pystynyt selättämään. Sen tietää vallan hyvin myös Luupään Jake, joka hävisi Vauhkoselle SISU8-turnauksen finaalin ja tuon arvokkaan pokaalin, jota Vauhkonen hyväilee kuin kesäheilaa.

Myös uransa parasta aikaa viettävällä Tammisella ja Luupäällä on oma myrskyisä historiansa. Kehäkonkarit ovat otelleet toisiaan vastaan lukuisia kertoja ja useimmiten ”Raumam boik” on vienyt voiton itselleen.

Lisäksi Tammisella ja Vauhkosella on jo yksi voitto takanaan Paini-Weikoista tältä kesältä, joten mestarit ovat totisesti alakynnessä.

Pystyvätkö edelleen tuoreet mestarit säilyttämään asemansa vastoin kaikkia odotuksia? Osta liput Ropeconin tapahtumaan osoitteessa ropecon.fi ja tule katsomaan!