Koomikko Tomi Haustola ja KOURA astuvat yhdessä helvettiin

  • 12.12.2022

Vuosi 2022 ei ollut helppo koomikoille. Kun Oscar-gaalassa palkinnonjakaja joutui suorassa tv-lähetyksessä hyökkäyksen kohteeksi, ihmiset maailmalla kysyivät, että onko vitsailu enää turvallista. Se oli varmasti mielessä myös Tomi Haustolalla, yhdellä maamme eturivin hauskuuttajista, kun hän asteli lokakuussa showpainikehään pitämään oman stand up -ohjelmanumeronsa. Sillä tuo jos jokin estradi on otollinen häikäilemättömille väkivallan näytöille silloinkin, kun niin ei ole tarkoitettu.

Kaikki alkoikin hyvin. Yleisö hirnui Haustolan näkemyksille maamme showpainikulttuurista, jotka olivat osuvia ja kuvaavia – onhan koomikko itsekin lajin suuri fani. Sitten hän otti puheeksi painijan nimeltä KOURA, joka muun muassa ”muistutti Muumien mörköä emovaiheessa”. Silloin kaikki meni karmealla tavalla pieleen. Vitsin kohde ilmestyi paikalle ja kuristaen junttasi Haustolan kanveesiin hirvittävällä voimalla. Enää ei naurattanut. Haustola kiidätettiin oikopäätä sairaalaan, mutta rauhaa hän ei vielä poloiselle ruumiilleen ja sielulleen saanut. Toinen yllätyshyökkäys koettiin Haustolan omalla tontilla, kun mitään rajoitteita tuntematon KOURA keskeytti julkisen komiikkasetin, tällä kertaa paiskaten miehen pöydän läpi.

Sen jälkeen koomikko päätti, että nyt saa riittää. Kun läheiset kyselivät, että miten hän voi antaa itselleen tehdä näin, päätti Haustola ottaa härkää – tai pikemminkin paholaista – sarvista. Marraskuun tapahtumassa hän välitti viestinsä agitaattorilleen ja haastoi tämän sinne, missä fyysinen kuritus on oletusarvo: otteluun Talvisodassa! Näin ollen on luotu varsin ennennäkemättömät asetelmat maamme showpainijuhliin: tavallinen julkisuudenhenkilö kohtaa kiirastulen demonin, joka antaen kasvot sille, miltä tuntuu joutua helvettiin synneistään.

Miten koomikkoparka pärjää sotatantereella massatuhoaseelle käymättä edes perus kenttäkoulutusta? Onko suomalainen showpaini mennyt liian pitkälle, missä menee eksploitaation raja, ja onko tällainen viihde vain hädin tuskin laillista? Hanki lippusi Talvisotaan 17. joulukuuta Livetosta, ja tule todistamaan mitä ainutkertaisin taistelukohtaus.