Suurisuu ja epäammattilainen: Tamminen vs. Luupää SISU8-ottelussa

Lisää SISU8-turnauksen finaalipaikkoja tulee ratkaistavaksi 2. lokakuuta. Illan toisessa puolivälieräottelussa vastakkain ovat kaksi yksilöä, joilla on omilla tavoillaan suuret suut. Nyt ei kuitenkaan lärpätetä (tai kiroilla) hommaa selväksi, vaan painitaan! Toni Tamminen on suvantojen jälkeen nauttinut ... More

Sonjay haastaa Suomessa debytoivan Aliss Inkin!

Vielä suhteellisen lyhyen aikaa paininut Sonjay on ollut vahvassa nousujohteessa. Heinäkuinen ottelu Valentinea vastaan Keran Halleilla esitteli vaikuttavasti hänen karttunutta kokemustaan ja kehitystään. Nyt sateenkaarisankarille on tarjolla ainutlaatuinen mahdollisuus todistaa kuuluvansa Pohjoismaiden parhaimmist... More

Joukkueturnauksen viimeinen kaavio!

Joukkueturnauksen viimeinen kaavio. Näin päädyimme lopulta Wrestling Show Liven pääottelun asetelmaan. More

Ruotsalainen Aliss Ink saapuu Suomeen!

Valkoisessa Salissa nähdään säväyttävä ensiesiintyminen! Tukholman kasvatti Aliss Ink astuu 2. lokakuuta ensimmäistä kertaa suomalaiseen kehään. Pohjoismaiden seuraavaksi suureksi tähdeksi povattu Ink on hieman yli kolmivuotisen uransa aikana ehtinyt kamppailla Skandinavian kovimpia ottelijoita vastaan. Hänen ... More

Wrestling Show Live! MINI (4.9.2021) tulokset

Tapahtuman tallenteen voit tilata Livetosta. More

Shemeikan kujanjuoksu FCF-mestaruuden ykköshaastajuudesta

Meillä on teille kolme sanaa: Shemeikka. On. Palannut! Viime kesäkuussa sai "Suomipainin ässä" kokea suuren hypen päätteeksi rökäletappion, kun hänen arkkivihollisensa Juhana "King Kong" Karhula osoitti miten FCF-mestari painii: pirullisen suvereenisti. Kaikkien yllätykseksi ex-toimitusjohtaja olikin riisunut ... More

Lokakuun Wrestling Show Liven pääottelussa joukkueturnauksen finaali

Suuri joukkueturnaus on pitänyt meitä otteessaan koko saagan mitalta ja viimein huipentuu lokakuun Wrestling Show Liven pääottelussa! Historiankirjat havisevat juhlavasti, kun aikamme ensimmäiset joukkuemestarit kruunataan Valkoisen salin suureellisissa puitteissa. Salomon Strid ja hänen oppipoikansa Septimus ... More

Wrestling Show Live Helsingin Valkoisessa Salissa 2.10.

Lauantaina 2. lokakuuta FCF Wrestling palaa pitkästä aikaa Valkoiseen saliin! Hurraava katsojakunta, ylevät puitteet ja Suomen laadukkainta showpainiviihdettä – voiko kansaa tämän paremmin palkita ja hemmotella? Jälleen on tiedossa toimintaa, vauhtia ja jännittäviä juonenkäänteitä, joten älä jää ... More