Viktor Tykki vs. The San vs. Valentine – panoksena Tykin ura!

  • 12.12.2022

“Väkivallan herrasmies” Viktor Tykin suunta on ollut jo pitkään hukassa. Hänen lukuisat yritykset saavuttaa painiurallaan jotain merkityksellistä ovat epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen, jättäen Tykin tuuliajolle vailla merkitystä, päämäärää ja motivaatiota. FCF Mestaruus jäi häneltä voittamatta viime OMEGAssa, SISU8-turnauksen hän hävisi jo ensimmäisellä kierroksella vain kahdessa minuutissa, eikä edes vanhan ystävän (ja entisen vihollisen) The SANin kanssa muodostettu joukkue Supernova ottanut tuulta alleen.

Valentine, tuo vanha, katala kiusanhenki, on valinnut Tykin ja hänen toistuvat tappionsa silmätikukseen. Alituiseen on hän pilkannut ja sättinyt tätä lannistaakseen murtunutta miestä entisestään. Vallu näkee Tykin sellaisena kuin Tykki pelkää itse olevansa, ja tekee kaikkensa todistaakseen tämän.

The SAN puolestaan näkee Tykin sellaisena kuin Tykki haluaisi itsensä nähdä, ja on toiminut nostattavana sekä eteenpäin ajavana voimana ahdistuneelle toverilleen. SAN onnistuikin kannustamaan – tai kenties painostamaan – Tykkiä haastamaan Valentinen yksilöotteluun, jossa voitto olisi merkinnyt erityisen paljon. Voittoa vaan ei Tampereellakaan tullut, ja katkeran tappion jälkeen tuo uupumaton ja painostava kannustus ylitti viimein hollolalaisen sietorajan. Tykki haastoikin The SANin sekä Valentinen ja ennen kaikkea itsensä kolminotteluun Talvisodassa. Siellä hänen on pakko voittaa – muutoin Viktor Tykki lopettaa FCF Wrestlingissä.

Valentine laittaisi kernaasti päätöksen Tykin matkalle, mutta olisiko The SANista siihen? Ottelun voitto merkitsisi uutta nostetta myös “Saigonin salaman” omalle, häilyvälle tilanteelleen, mutta se tulisi Tykin uran ja heidän ystävyytensä kustannuksella. Tykki tekee varmasti kaikkensa voittaakseen ottelun, mutta onko hänestä enää siihen pitkän tappioputkensa jälkeen? Näemmekö Viktor Tykin kenties viimeisen kerran Talvisodassa 17. joulukuuta? Osta liput Livetosta ja saavu Talvisotaan todistamaan erään aikakauden mahdollista loppua tai sen uutta alkua!